Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Markkinatilanteiden vertailua: loppukesät 2021 ja 2022

Kuva
Sähkön tukkuhinnat olivat tänä kesänä ainakin omia ennakointejani selvästi korkeampia. Tässä kuviosarjassa etsitään taustoja hinnoille vertailemalla vastaavaan ajanjaksoon vuosi sitten. Kuvioiden selitykset kunkin kuvan alla. Kuvio 1. Viime vuoden joulukuussa oli Suomessa poikkeuksellisen korkeita hintoja sähkön tukkumarkkinalla. Keskimäärin vielä korkeampia hintoja on kuitenkin ollut nyt jo loppukesällä.  Kuvio 2. Heinä-elokuussa Suomen aluehinnat olivat siis tänä vuonna selvästi korkeampia kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna. Toisaalta myös huomattavan matalia hintoja oli tänä vuonna selvästi enemmän. Kuvio 3. Suomen oma tuotanto kesinä 2021 ja 2022 oli suht. samankaltaista. Ydinvoiman ajo rikkonaisempaa 2022, tuulivoimaa enemmän 2022 (+50 %), kulutus vähän alhaisempaa 2022 (-3,4 %). Oma tuotanto olisi saanut kasvaa enemmänkin (kasvoi 3,4 %), koska Venäjän tuonti jäänyt pois. Kuvio 4. Pohjois-Ruotsista (SE1) tuotiin Suomeen sähköä tuttuun tapaan lähes koko ajan täydellä teholl